lauantai 27. tammikuuta 2018

Tomu 3v!

Meidän pikkuinen ylivauva Tomu täytti torstaina jo kolme vuotta! Synttäreitä piti jokavuotiseen tapaan juhlistaa synttäripotreteilla ja herkuilla. Tomppa on niin ihana ja komea, etten osannut valita parasta potrettia. Tässäpä siis useampi kuva höpsöstä Tomusta!





Tänä vuonna en halunnut tehdä synttärikakkua. Viime vuonna kauan lepotilassa ollut sushihimoni yltyi taas, eikä sille näy loppua. Siispä Tomppa sai synttärisushit!


Nämä sushit ovat vähän kissaystävällisempiä versioita. Riisin virkaa toimittaa broilerin jauheliha. Päällä on lohta, nautaa ja possunsydäntä, joista viimeinen on Tompan ihan ehdoton herkku. Synttäriruoka katosikin salamannopeasti!


Olen ehkä vähän järkyttynyt siitä, että Tomppa on jo kolmevuotias. Tuntuu että ihan pieni hetki sitten haettiin pieni pirpana kotiin ja nyt Tomu onkin jo ihan aikuinen. Tomu on nykyään kamalan kiltti ja helppo kissa, jonka kanssa arki rullaa erinomaisen hyvin - kunhan vaan aktivointia on riittävästi. Niin tärkeä ja ihana mussukka. ♥♥♥

Ison herkkuaterian ja rankan poseeraamisen jälkeen iski väsy.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Mihin se vuosi taas katosi


Olen tullut siihen tulokseen, että meillä asuu sukkia pesukoneesta kähveltävän tontun lisäksi tonttu, joka varastaa aikaa. Taas yksi vuosi on uponnut johonkin mustaan aukkoon!

Kuten jotkut ehkä tietävätkin, viime vuosi oli aika mielenkiintoinen sekä mulle että kissoille. Huhtikuusta syksyyn asuin viikot yksiössä Vantaalla ja viikonlopuiksi matkustin kissojen ja miehen luokse Turkuun. Syyskuussa mies sai työpaikan Vantaalta, joten siitä lähtien ollaan taas asuttu saman katon alla.

Pikkuneiti halusi heti päästä muuttolaatikoihin seikkailemaan.

Muutto tämän kolmikon kanssa oli todella helppo. Vessaevakosta päästyään kisut alkoivat heti tutkia paikkoja. Kiira oli heti kuin kotonaan ja Tomukin säpsyili vain pari tuntia.

Näin meillä seikkailtiin heti vessaevakon päätyttyä.

Marraskuussa pidimme tuparit ja kisut saivat Tomun Sokeri-emon henkilökunnalta lahjaksi helisevän Grumpy Cat -lelun. Tomppa rakastui leluun välittömästi eikä kiinnostus tuohon leluun tunnu vähenevän ollenkaan!


Uudessa asunnossa leikkiä on riittänyt. Pojat saivat uutuudenviehätyksestä lisää virtaa ja etenkin ensimmäisen parin viikon aikana ne vetivät hurjaa rallia ympäri asuntoa. Vanhaan asuntoon verrattuna uusi koti on vähemmän sokkeloinen joten täällä voi ottaa hurjia spurtteja. Muuton jälkeen ei ole tarvinnut kertaakaan leikata Eemelin takakynsiä, kun se rallailee niin paljon että kynnet eivät ehdi kasvaa ollenkaan!


Viime vuoden aikana kisujen aktivointi on jäänyt retuperälle. Ollaan opeteltu ihan muutamia uusia temppuja ja pääasiassa tempputreenaus on kutistunut vanhojen temppujen pyytämiseen vähän vasemmalla kädellä. Nyt pitkästä aikaa itselläni olisi taas motivaatiota uuden opettamiseen, joten täytyy ehkä viimein alkaa kunnolla treenailla.


Muuten Viiruvarpaiden maailma rullaa edelleen kiertoradallaan. Viime vuonna kisujen elämään kuului ruokaa, leikkiä, rapsutuksia, herkkuja, sylissäoloa ja päiväunia kaverin kainalossa, ja tänä vuonna kaikki todennäköisesti pysyy ennallaan. Uudenvuodenlupauksena aion päivittää blogia useammin, vaikka edes lyhyillä kuva- ja kuulumispäivityksillä.


Tassunpehmeää alkanutta vuotta 2018!