sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Hajutunnistus etenee

Olen kuumeisesti yrittänyt saada kandityötä valmiiksi, jonka takia blogin päivittäminen on taas vähän jäänyt. Pitää nyt yrittää varata enemmän aikaa sekä kissojen kanssa treenaamiseen että blogin päivittämiseen.

Eemelin kanssa ollaan treenattu vieläkin maahanmenoa, tai siis maahanmenon käsieleen häivyttämistä. Jos mun käsi on edes sentin Eemelin silmien alla, Puumeli menee maahan tosi nätisti. Jos käden taas nostaa silmien tasalle, Eemeli alkaa nuolla kättä ja on ihan pihalla :D. Ei auta kuin ottaa paljon toistoja ja superpalkka sitten jossain vaiheessa kun se tajuaa mennä maahan kun käsi on silmien tasalla. Eemelin kanssa alettiin myös opettelemaan sivulletulon pyörähdystä edestä kosketuskepin avulla. Ja pussaamista opetellaan nyt myös :D.

Kiiran kanssa purkkitreeneissä ollaan jo päästy niin pitkälle, että otettiin mukaan tyhjä purkki. Kiira siis oppi hyvin nopeasti ilmaisemaan neilikkapurkin (kuten kerroin viime postauksessa) ja pian sen jälkeen mukaan otettiin tyhjä purkki. Ensimmäisellä treenikerralla Kiira tietysti ilmaisi tyhjän purkin muutamaan otteeseen, mutta alkoi tajuamaan idean ja toisella treenikerralla tökki pelkästään neilikkapurkkia. Sen jälkeen ollaan otettu vähän takapakkia, koska muutaman toiston jälkeen neiti innostuu niin paljon että lopettaa purkkien haistelemisen ja tökkii vuorotellen molempia :D. On kuitenkin ihan mahtavaa että Siira on treenaamisesta niin innoissaan! Paljon parempi näin päin kuin että Kiira menisi aina lukkoon epäonnistumisesta.

Mitäs pitäisi tehdä?

Näin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti